На финском. Для тех кто понимает :)
Aug. 17th, 2010 06:43 pmВеселитесь!
Lääkäreiden saneluita (väärin kirjoitettuja)
-Eilen kotona vasara pudonnut vasempaan silmään. Outoa tunnetta tämän jälkeen.
-Potilas kertoo kotona esiintyvän runsasta karkailua.
-Vaimon oksentelu hävisi iltapäivällä, samoin mies.
-Potilaan pää iskeytyi tuulilasiin ja kierähti siitä maahan.
-Jalkapallo mennyt vasempaan korvaan.
-Korvat häämöttavät heikosti vaikun takaa.
-Vastasyntynyt, ei syö soossia. (Pitäisi olla: ei syanoosia = sinistystä)
-Potilas ollut koirien hoitopaikassa Porvoon sosiaalitoimen avustuksella.
-Luultavasti siis potilaalla ei selkärankaan viittaavaa.
-Lisäksi pari koepalaa paluumatkalla patologille.
-4600 kg painava vastasyntynyt.
-Perussairauksina sepelvaltimotauti, verenpainetauti, Jehovan todistaja.
-Perjantaina jalka jäänyt sänkyyn ja kaatunut parkettiin.
-Kouluterveydenhoitaja juuri mitattu, pituus 131, paino 45.
-Käy kerran viikossa kaupassa linja-auton kanssa.
-Hän on motorisesti levoton eli konttaa pöydän alla.
-Potilaalla on mandoliininkokoinen eturauhanen.
-Hieman yli puolen vuoden ikäinen vauva, joka asioinut neuvolassa kertoen havaitsemastaan virtsan hajusta.
-Omatoimisesti kaatuilee kotonaan.
-Rintasyöpä, metästä saanut. (Pitäisi olla: metastasoitunut = kehittänyt haarapesäkkeen)
-Se tekee hyvää. Pitäisi olla: CTG (= sydänkäyrä) hyvä
-Asuu kahden masentuneen vaimonsa kanssa.
-Ruokaa potilas saa pojaltaan, joka on pakastimessa.
-Soittanut gynekologilleen, joka kehottanut ottamaan hiivatulehduksen.
-Potilas on oikeakätinen ja oikeajalkainen.
-Potilaalla varsin kookas eturauhanen, täyttää pian 70 vuotta.
-Uloste on samanväristä kuin osaston 19 ovet.
-Venäläinen rouva tullut autokolaria varten meille.
-Aikaisemmin jo kaksi kertaa hirtetty ja kerran leikattu.
-Vinkkailee silmää. Kysyttäessä asiasta kertoo vikittelevänsä tohtoria.
-Ei yhdyntöjä. Neljä raskautta ja synnytystä.
-Ensiavussa nähty yleistilaltaan kohtalainen nainen